Tekstit

Missä pippuri kasvaa?

Kuva
  Uuden Villa Anandhan rakennustyömaan katolta on merinäköala Arabianmerelle. Columbus etsi aikoinaan tietä mustapippurien luokse kun hän vahingossa tuli löytäneeksi Amerikan. Vasco Da Gama sen meritien tänne sitten löysi; hän purjehti Intiaan ja Keralaan noin 500 vuotta sitten mausteitten houkuttelemana. Mustapippuria kutsuttiin silloin ja kutsutaan edelleen mustaksi kullaksi. Mausteet olivat ja ovat erittäin haluttua ja arvokasta kauppatavaraa. Näinpä onkin luonnollista että kun matkaa sinne missä missä pippuri kasvaa ja vielä gastronomian vuoksi, haluaa nähdä maustekasveja. Viime lauantaina teimmekin tämän vuoksi retken Ayurveda Collegen yrttipuutarhaan Poojappuraan.  Mustapippurin pippurit ovat raakoina viherpippureita. Ja löytyihän sieltä yrttitarhasta monta tuttua maustekasvia: mustapippurin lisäksi ainakin kurkuma, neilikka, vanilja, useampia basilikalajeja ja kaneli. Jäin kaipaamaan oikeastaan vain kardemummakasvia. Ehkä sen aika tulee myöhemmin. Niin: ja sitten vielä ...

Kokeilin ayurvedaa - Intian virallisen lääketieteen mukaisia 7000 vuotta vanhoja hoitoja

Kuva
Kuva napattu Keralan matkailunedistämissivulta jonka mukaan kuvassa on Shirodhara eli öljyhoito vaikka sanoisinkin että kuvassa on Takradhara kirnupiimän valutuksen kera. Kymmenen vuotta työtä gastronomian saralla on lisännyt gastronomisia alueita myös vyötärölleni ja nyt on ollut hetki elon ja olon kevennykselle. Keralan kasvisruoka, ayurvediset hoidot sekä apu myös homeopatian puolelta ovat auttaneet tässä tavoitteessani. Intialainen perinteinen lääketiede Ayurveda on noin 7000 vuotta vanha lääkintämuoto. Meidän länsimainen lääkintämme perustuu analyyttisiin menetelmiin, ayurvedassa pyritään terveyden ylläpitämiseen ja kokonaisvaltaiseen, holistiseen näkemykseen jossa mukana ovat filosofiset ajatusmallit. Vuodesta 1972 Ayurveda on ollut Intian terveysministeriön alaista virallista lääketiedettä joka kattaa koko Intian kattavan yliopistotasoisen lääkärinkoulutuksen, hoitajakoulutuksen, lääketehtaiden ja tarkastusvirastojen toiminnan. Jokaisessa Intian osavaltiossa on omat yliopist...

Kolme eri Thorania

Kuva
  Naapurin rouva kiertää vihannesten kanssa luottoasiakkaittensa luona. Tällä kertaa nyyteistä ostettiin mm. vihreitä keittobanaaneita banaanithoranin valmistusta varten. Taidankin julkaista kolme eri reseptiä thoranista. Täällä näitä erilaisia thoraneita on vaikka millä mitalla, se taitaa ollakin ruoka joka tehdään aina kotona niistä vihanneksista mitä kulloinkin sattuu kotona olemaan. Johanna toivoi reseptiä joka olisi helppo toteuttaa suomalaisista raaka-aineista. Siihen suosikkini on ehdottamasti punajuuri thoran. Maku on hyvä, tuttu punajuuri on muutoinkin yksi lempparini ja lisäksi tämä resepti on varmaankin helpoin mitä täällä on tullut vastaan. Niinpä se pääsee reseptilistalle tänään ensimmäiseksi.  Kuvassa ylempänä drumsticks, rumpupalikoita ja siiden alapuolella Jackfruit-hedelmän siemeniä. Tulitikkuaski kuvassa mittana näyttämässä kokoa. Toisena valintanani on rumpupalikka thoran jackfruit -hedelmän siemenien kera. Tämä siksi, että rumpupalikoita en ollut koskaan ai...

Uskonnollisuus on tärkeä osa Intiaa

Kuva
  Meren rannalla hindutemppelin tutustumassa matkani alussa. Bangaloren leidit hakivat minut yhteiskuvaan kanssaan. Aamuviideltä viikonloppuna aloittaa linnunlaulun lisäksi kauempana olevan moskeijan minareetista kuulua kutsu Jumalanpalvelukseen. Jostain kuuluu huilumusiikkia ja kaikki tämä äänimaailma sulautuu yhteen miellyttäväksi äänimaisemaksi. Voin käydä sammuttamassa kattotuulettimen koska lämpötila on vuorokauden viilein ja jatkaa vielä unia. Kunnes kaksi viikkoa sitten maanantaiaamuna kaikki muuttui. Olin kyllä huomannut että kuorma-auto ja kaksi miestä tekevät jotain sähkötöitä katumme varrella. Villa Anandhan edessä olevaan lyhtypylvääseen asennettiin lähes metrin korkuinen kaiutin ja niitä oli lopulta kadullamme noin 100 metrin välein. Viikon verran ämyreistä välitettiin aiemmin vain kaukaisuudesta kuulunutta musiikkia ja hartaushetkiä alkaen aamuviideltä ja loppuen noin 22.30. Sen verran kovalla meteli oli, että jo ensimmäisenä iltana etsin kolmemetrisen muoviputken ja ...

Arabianmeren uintireissuja

Kuva
  Kovalam on neljän kilometrin päässä Villa Anandhasta oleva turistikylä uimarantoineen. Ensimmäisen kerran kun olin lähdössä uimarannalle joulukuisena sunnuntaina, Thankam sanoi lähtevänsä mukaan ja Markose taisi komentaa Senin meille turvamieheksi. Niinpä sitten lähdimme sovittuna aikana aamusateen hiukan tauottua. Matkalla rannalle kysyin Thankamilta ja Seniltä: No, tuliko uikkarit mukaan? Vähän harmistuin kun kuulin, että kummallakaan ei edes ole uikkareita! No, ajattelin että minä uin sitten yksin, pitää olla kiitollinen siitä että joku vahtii sillä aikaa reppua. Kovalamin ranta on kaunis. Senille ranta oli tuttu ja hän ohjasi meidät ensimmäiseltä uimarannalta kohden majakkarantaa jossa oli vähemmän väkeä. Hetken ihmettelyn jälkeen kävin vaihtamassa tsimmarit rantakuppilan toiletissa ja menin mereen. Ihana meri! Hienoa hiekkaa, rannassa aallot sotkivat veden hiekkapitoiseksi mutta kun kahlasin syvemmälle, vesi alkoi kirkastua. Aallot tulivat verkkaisesti, pitkä tauko aina aalt...

Yhdet kihlajaiset, Haldi-rituaali, häät ja hautajaiset vol 3/3

Kuva
    Häitä juhlittiin viimein lauantaina. Mutta ennen sitä olikin vielä torstai-iltana “keltainen juhla” kuten asia minulle etukäteen esiteltiin samana päivänä. Niinpä ajoimmekin illalla sille ihanalle Arabianmeren rantatielle josta aiemmin kerroin. Kävi ilmi, että Soumyan koti on samaisella rantatiellä, juhliin varusteltu koti erottui jo kaukaa. Ensivaikutelma oli vahvasti keltainen. Perinteisessä haldi-seremoniassa koko juhlarakennus koristellaan: Soumyan koti oli koristeltu keltaisilla värivaloilla, elävillä keltaisilla samettiruusuilla ja gerberoilla. Keltainen väri oli valittu myös kattauksiin ja suurin osa vieraista oli pukeutunut keltaisiin vaatteisiin. Haldi-rituaali on yleinen perinteisissä intialaisissa häissä. Sitä vietetään kolme päivää ennen hääpäivää. Lähin perhe, sukulaiset ja ystävät kokoontuvat tilaisuuteen levittämään kurkumatahnaa (haldi) morsiamen kasvoille ja vartalolle. Kurkumalla on tärkeä merkitys kaikissa intialaisissa häissä sillä kurkumankeltainen on...

Yhdet (kihlajaiset, häät ja) hautajaiset vol 2 / 3

Kuva
  Intiassa hautajaiset järjestetään kuolemaa seuraavana päivänä. Perheessä lähinnä Markose osallistuu hautajaisiin ja kun sosiaalisuus sekä ystävien ja sukulaisten määrä otetaan huomioon, hautajaisia on usein ja tieto niistä tulee vasta edellisenä iltana. Maanantai-illalle oli sovittu uintireissu ja se peruuntui kun Markose kertoi, että kaikki ovat lähdössä messuun - tulenko mukaan? No, tottakai tulen. Seitsemän päivää hautajaisten jälkeen järjestetään vainajan muistomessu. Se pidettiin Thankamin ja Markosen kotikirkossa. Taisimme taas olla myöhässä, Sen ajoi melko vauhdikkaasti mutta ehdimme mukaan messun loppumetreille. Kirkossa pidetyn messun jälkeen oli rukous- ja lauluhetki kirkon vieressä vainajan hautapaikalla. Kristityt vainajat haudataan arkussa seinän muotoiseen hautaan johon kullekin vainajalle on varattu arkun kokoinen hylly. Tämä hylly on vainajan käytössä 10 vuotta jonka jälkeen arkku vainajineen poistetaan hyllystä ja ruumiin jäänteet hävitetään. Laulujen jälkeen Mar...