Arabianmeren uintireissuja
Kovalam on neljän kilometrin päässä Villa Anandhasta oleva turistikylä uimarantoineen. Ensimmäisen kerran kun olin lähdössä uimarannalle joulukuisena sunnuntaina, Thankam sanoi lähtevänsä mukaan ja Markose taisi komentaa Senin meille turvamieheksi. Niinpä sitten lähdimme sovittuna aikana aamusateen hiukan tauottua. Matkalla rannalle kysyin Thankamilta ja Seniltä: No, tuliko uikkarit mukaan? Vähän harmistuin kun kuulin, että kummallakaan ei edes ole uikkareita! No, ajattelin että minä uin sitten yksin, pitää olla kiitollinen siitä että joku vahtii sillä aikaa reppua.
Kovalamin ranta on kaunis. Senille ranta oli tuttu ja hän ohjasi meidät ensimmäiseltä uimarannalta kohden majakkarantaa jossa oli vähemmän väkeä. Hetken ihmettelyn jälkeen kävin vaihtamassa tsimmarit rantakuppilan toiletissa ja menin mereen. Ihana meri! Hienoa hiekkaa, rannassa aallot sotkivat veden hiekkapitoiseksi mutta kun kahlasin syvemmälle, vesi alkoi kirkastua. Aallot tulivat verkkaisesti, pitkä tauko aina aaltojen välissä, mutta ne olivat välillä melko suuria. Etsin tyvenen aaltojen välissä ja aloin uida rannanmyötäisesti. Nautinnollista! Vilkaisin oikealle, ulapalle päin ja järkytyin näkemääni, 5 metrin päässä oli tulossa jättiläisaalto! Ehdin ajatella vain: Tuo muuten menee minun yli! En mitenkään ehdi alta pois! Kun jo jäin aallon alle. Sain hädin tuskin nokkani taas veden pinnalle, kun perään tuli toinen samanlainen aalto. Nauratti. Järvien kasvattina minulla ei taida olla kuin pieni aavistus meren voimasta. Päätin siirtyä pulikoimaan rannemmaksi. Kun aalto kaatui ylleni, tuli ajatus että näillä aalloilla voisi jo surffata. Ja rannalle päästyä tähän tuli vahvistus; nuori tyttö surffasi upeasti ja pitkän matkan mereltä rantaan.
Rannalle tultua kysyin Thankamilta, olisiko mahdollista että seuraavalla kerralla hänkin tulisi uimaan? Thankam kertoi ettei hän osaa uida ja että häntä pelottaa koko ajatus uimisesta. Mikä sinua siinä pelottaa, kysyin, mutta en saanut vastausta. Kumpikin kuitenkin kuunteli kun kehuin, miten hyvältä merivesi iholla tuntuu. Kun kävelimme rantaa pitkin takaisin tuktukin luo, hoksasin, että ensimmäisellä rannalla oli paikallisia uimassa. “Te ette taida käyttää täällä uimapukuja, vai mitä?” Kumpikin seuralaisistani nyökkäsi. Sen kertoi, että hän käyttää uidessa lannevaatetta, dotia. Uimassa olevilla ihmisillä oli päällään tavalliset vaatteet, kuka oli uimassa mekko päällä ja kuka t-paidassa ja pitkissä housuissa, asu oli vapaa. Sain lupauksen, että seuraavalla uintireissulla saan heistä kummastakin uintiseuraa.
Se seuraava uintireissu oli vasta viime sunnuntaina pari päivää sitten. Läksimme autolla Kovalamin rannalle heti aamupalan jälkeen. Markose oli jo aamulla ensimmäisenä kertonut että hänellä on tärkeä meno joten yllätyin (taas) kun hän tulikin mukaan. Rannalle tulikin sitten koko perhe: Thankamin isosisko, Glory, joka on ollut kylässä koko viikon, viehättävä vanhempi leidi, joka istui takapenkillä Markosen ja Thankamin kanssa, Sen ajoi ja minulle oli varattu pelkääjän paikka.
Nyt jäimme ensimmäiselle rannalle Thankamin pyynnöstä, otimme pari
aurinkotuolia Glorylle ja tavaroille, heitin rantamekon pois ja laitoin
häveliäisyyssyistä hihattoman T-paidan bikinien päälle ja menin mereen. Markose tuli perässä khakishortseissa, nahkavyössä ja pikeepaidassa. Sen
seurasi mustissa collagehousuissa. Hänelle uintireissu oli ensimmäinen
40 vuoteen vaikka Terry perheineen tulee rannalle kuulemma tosi usein
Intiankodissa käydessään.
Olin varannut toisen samanlaisen T-paidan Thankamille ja jonkun ajan kuluttua menin hakemaan häntä, hän oli kuitenkin luvannut edellisellä kerralla tulla mukaan. “Joo, tulen ihan kohta, mene sinä vain mereen!”, oli Thankamin vastaus. Menin häntä vastaan kun hän viimein tuli vesirajaan yllään pitkähihainen nilkkoihin ulottuva kurta jonka alle hän oli pukenut pitkät legginsit. “Minua pelottaa ja Glory itkee tuolla aurinkotuolissa”, sanoi Thankam kun menin häntä vastaan. Otin häntä kädestä kiinni ja sanoin että ei ole mitään pelättävää. Teemme vain sen verran mikä tuntuu hyvältä. Markose tuli mukaan ja otti Thankamin toisesta kädestä kiinni ja kävelimme mereen polvia myöten. Thankam tärisi pelosta. “En voi, minua pelottaa!” Ilmeisesti tämä oli tällä kertaa riittävästi Thankamille.
Mutta ei minulle! Menin mereen yhä uudestaan. Tuntui, etten saanut siitä tarpeekseni! Menin syvemmälle muistaen kyllä, että tämäkään ranta ei ole turvallinen pohjavirtausten vuoksi jotka vievät mennessään joka vuosi useamman uimarin eli pohjakosketus piti muistaa. Ja tulihan sieltä sitten taas se jättiaalto ja todellinen pohjakosketus! Aalto paiskasi jalat alta ja kanveesiin, joka tällä kertaa tarkoitti paiskaamista meren pohjaan sellaisella voimalla että sain hiekka-ihottumaa ja kilon hiekkaa uikkareitten alle. Nutturan donitsi meni meren mukana (sain sen kyllä kiinni) ja sain uuden hiekkakampauksen. Ehkäpä Thankamin pelolle on ihan luonnollinen selitys.
#villaanandha #Ayurvedicvilla #Kerala #Keralagastronomy #vegetarianfood #keralavegetarianfood #seafood #Keralaseafood #Indianspices #ILoveErasmusPlus, #ammatillinen, #sakky, #sakkylaisetmaailmalla #savonammattiopisto #EmbassyofIndiaFinland #Saraswati #keralatourism #india #finland #trivandrum
Kommentit
Lähetä kommentti