Tuktukilla teelle ja torille



Aivan ensimmäiseksi täytyy tunnustaa että tottakai keittiötyö on jo alkanut. Mutta suoraan sanottuna se on ollut hyppy suoraan syvään päähän kun kaikki on uutta; uusia raaka-aineita joista en ole koskaan kuullutkaan, uusia mausteita jotka eivät aivan heti niitä haistamalla avaudu mitä ne ovat ja sitten tietysti uudet reseptit jotka opetellaan learning by doing-menetelmällä. Ja kerralla kokataan tietysti kolmea lisuketta niin kuin tapoihin kuuluu. Mutta ennen kuin varmistan kirjaamieni reseptien oikeellisuuden, voisi aloittaa kertomalla eilisen tuktuk-reissusta Trivandrumin keskustaan. Connemaran toria on kehuttu varmasti useammassakin matkaoppaassa joten halusin käydä katsomassa sitä. Ilokseni sain seuraa Thankamista ja Markosekin liittyi seuraamme myöhemmin. 

Samalla tuktukilla Villa Anandhasta lähti kohti keskustaa myös lääkäri Ashwini Anu joka sitten extempore kutsui meidät teelle, hänen kotinsa kun oli sopivasti matkan varrella. Tuktuk jätettiin kuskeineen kadun varteen vartoomaan teetuokion ajaksi. Ashwini asuu edelleen vanhempiensa ja veljensä kanssa vaikka hän on naimisissa ja haave perheenlisäyksestäkin elää. Mies on kuitenkin ollut vielä töissä Bahrainissa insinöörinä. Olin todella otettu ja iloinen kutsusta. Kuinka usein ulkomaanreissulla saat kutsun jonkun paikallisen kotiin? Tuntuu jo nyt siltä että tällä matkalla saan mahdollisuuksia nähdä kuinka paikalliset elävät ja olen siitä todella kiitollinen.

Kuvassa vasemmalla Thankam Thomas ja oikealla Ashwini Anu veljensä ja vanhempiensa kanssa.

Kaffeepaussin jälkeen matka jatkui. Connemaran torista onkin nyt sitten vain valokuvasarja. Valitettavasti suurimmaksi osaksi siellä myydään kaikkea muuta kuin ruokaa joten tori oli pettymys. Tässä kuitenkin parhaat palat. Huomatkaa kalamummon kalojen päällä oleva hiekka (!!!).





#villaanandha #Ayurvedicvilla #Kerala #Keralagastronomy #vegetarianfood #keralavegetarianfood #seafood #Keralaseafood #Indianspices #EmbassyofIndiaFinland #Saraswati #keralatourism #india #finland #trivandrum #ILoveErasmusPlus #ammatillinen #sakky #sakkylaisetmaailmalla #savonammattiopisto



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilin ayurvedaa - Intian virallisen lääketieteen mukaisia 7000 vuotta vanhoja hoitoja

Villa Anandha Ayurvedic Center

Paikallisia raaka-aineita, niitä Pohjolassa harvemmin vastaantulevia