Kyökkikeskusteluita ruoan hinnan noususta / Kurkku Olen ja Pinaatti Thoran

Tänä aamuna, hakiessani vielä huoneestani kokkausta varten myös Thankamille kertakäyttöisen pääsuojan, hänellä kun oli käytössä muovinen suihkumyssyä muistuttava ilmaa läpäisemätön päähine, alas tullessa portille tuli lähellä asuva rouva kauppaamaan vihanneksia. Hain Thankamin keittiöstä ja keittiöön valikoitui raaka-aineeksi iso nippu tuoretta pinaattia.

Hintapolitiikassa ja hintaneuvotteluissa pitäisi aina jaksaa tinkiä sillä tinkiminen kuuluu kaupankäyntiin. Thankamin mukaan nippu pinaattia maksoi 50 rupeeta eli noin 50 senttiä. Senin mukaan sama nippu maksoi 150 rupeeta. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa ruoan hinta on Keralassa kallistunut, pahimmillaan jopa kolminkertaistunut viime vuoden aikana. Riisin mukaan hintoja on hyvä verrata, se kun on täällä jokapäiväistä ruokaa. Vuosi sitten riisikilo maksoi 18 senttiä ja nyt hinta on noin 50 senttiä. Köyhille ihmisille tämä tietysti voi olla kysymys elämästä ja kuolemasta.

Näin Joulun alla Markose tekee työtä kristillisen kirkon kavereittensa kanssa ja kerää avustuspaketteja vähävaraisille. Yhteen pakettiin laitetaan 5 kg riisiä, 200 rupeen edestä (noin 2 €) vihanneksia ja masalamausteita. Siitä riittää ruokaa noin viikoksi yhdelle perheelle. 

Thankamin ja Markosen kotikirkko, Madre de Deus, on meren rannalla ja noin puolen kilometrin päässä heidän kotoaan, tosin Trivandrumin pohjoispuolella kun Villa Anandha on etelään keskustasta. Myyjäiset pidettiin rantakadun toisella puolella olevassa Crist the King Community Hallissa.

Eilen kävimme illalla keskustassa kristillisen kirkon myyjäisissä jossa myytiin ruokaa hyväntekeväisyyttä varten. Se pidettiin sisähallissa ja väkeä oli paikalla paljon. Kuuluttaja kertoi mikrofoniin mitä kaikkea oli tarjolla ja - pitihän se arvata, seuraavaksi minut haettiin kädestä pitäen haastateltavaksi ja kertomaan kuka olen ja mistä olen tullut. Taisi olla osa pehmittelytaktiikkaa joka sitten jatkui kotona. “Minun ystäväni sanoivat että minun pitäisi pyytää myös sinulta rahaa avustuksiin mutta tietenkään minä en pyydä!”, sanoi Markose. Ehkä kimmokkeena oli myös muutaman menneen päivän käteisennostoyritykseni. Eilen viimein 3. pankkiautomaatti antoi rahaa ja nostin sitä sitten kerralla vähän enemmän. No, arvaatte kyllä tämän tarinan lopputuloksen kertomattakin. Mutta saatte nyt tietää sen ennen Markosea: Huomenna pehmittelyn tulos lasketaan sileinä seteleinä Markosen käteen kera Hyvän Joulun toivotusten edelleen vietäväksi ruoan muodossa sitä tarvitseville.

Sitten vielä päivän kokkauksista:

Aamulla ensimmäiseksi valmistimme kurkku-olenin, joka oli myös aivan ensimmäisen päivän kokkauslistalla, se tarkoittaa että nyt jo ymmärsin ainakin suurinpiirtein mitä teemme ja miten. Toiseksi Thankam kokkasi mustekalaa, siihen reseptiin palaan tammikuussa. Ja kolmanneksi kokkasimme taas yhdessä Green leaf Thorania eli sitä pinaattithorania. Alla reseptit kasvisruokiin.

Kurkku Olen 
Tee savipataan: Ota noin 20 cm kurkkua. Poista siemenet, (täällä kurkku myös kuoritaan mutta ei ehkä tarpeen koto-Suomessa), kuutioi ja huuhtele kahteen kertaan.
Yksi pieni vihreä chili. Pilko neljään osaan; halki ja puoliksi.
Laita kurkku ja chili savipataan liedelle johon olet lisännyt pari desiä vettä.
Lisää 1 rkl tuoreita curryn lehtiä 5 min kuluttua ja 0,5 rkl merisuolaa.
Kypsennä pienellä lämmöllä noin 10 min.

Tee masala: Laita tehosekoittimeen
0,5 rkl jeeraa
1 tl kurkumaa
2 valkosipulin kynttä
3 pikkusipulia
Noin 1 rkl tuoretta inkivääriä
Ja 3- 4 kukkura rkl kookoshiutaleita
0,5 dl vettä

Sekoita kaikki tasaiseksi ja lisää vielä yksi vihreä chili. Sekoita tasaiseksi ja lisää seos savipataan. Lisää tehosekoittimeen
Noin 1,5 dl maustamatonta tuorejuustoa / jugurttia joka saostaa ruoan (Paikallinen nimi on curd ja sitä myydään noin 3 dl muovipussissa). Sekoita vielä viimeiset maut mixeristä mukaan ja kaada seos savipataan. Huuhtele tehosekoitin noin 0,5 dl:llä vettä.

Laita wokpannulle
Kaksi rkl kookosöljyä ja
Pari tl mustia sinapinsiemeniä
3 pikkusipulia
1 punainen kuiva punainen chili
Ja tuoreita kurkuman lehtiä

Kuullota kullankeltaiseksi ja lisää savipataan.
Tarkista maku.

Pinaatti Thoran
Iso nippu pinaattia, pilkottuna pinaattia tulisi olla noin 2 litraa.
Iso punasipuli
1 vihreä chili
3 pikkusipulia
4 rkl kookosrouhetta
Merisuolaa

Pese iso nippu pinaattia. Tällä kertaa pinaatti on vihreää. Käytä ja pilko myös varret. Halkaise vihreä chili puoliksi ja pätkäise vielä kahtia.

Laita wok tulelle ja lisää sinne:
1 rkl öljyä
3 pikkusipulia
1 vihreä halkaistu Chili
Lisää pilkotut pinaatit ja
4 ruokalusikallista kookosrouhetta.
0,5 rkl merisuolaa

Hauduta noin 10 minuuttia.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokeilin ayurvedaa - Intian virallisen lääketieteen mukaisia 7000 vuotta vanhoja hoitoja

Villa Anandha Ayurvedic Center

Paikallisia raaka-aineita, niitä Pohjolassa harvemmin vastaantulevia